07 syys Resilienssin rakennus: vakiointia vai moninaisuuden palvomista?
Resilienssi on kovin muodikkaaksi muodostunut ilmiö, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa? Suomennokset (muutosjoustavuus, palautumiskyky, kriisinkestävyys jne.) eivät tee oikeutta sanalle ja hommaa hankaloittaa se, että ilmiön sisältö “riippuu kontekstista” – laadullisen tutkimuksen tekijän yleisimpiä lausahduksia. Kun vielä lisäämme tähän resilienssin tason (henkilökohtainen, tiimin, organisaation, järjestelmän vai kansakunnan) olemmekin jo melkoisessa määrittelyviidakossa. Keskityn tässä nyt terveydenhuollon organisaatioiden kykyyn selviytyä muutospaineiden ja yllättävien tilanteiden keskellä. Kerron myös mitä tekemistä resilienssillä on lean-kehittämisen kanssa.
Taipuu, muuttuu, elää, mutta ei murru
Terveydenhuoltojärjestelmä meillä Suomessa ja muualla on jatkuvassa muutoksessa. Paineita tulee ulkoa (korona), sisältä (resurssipula), naapurista (tehtävien siirto erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon) ja tieteenalan sisältä (hoitojen ja diagnostiikan kehittyminen) Niinpä muutoskykyä tarvitaan niin jokapäiväisessä elämässä kuin isojen shokkien yhteydessä.
Terveydenhuollon resilienssin tutkimus on ottanut aimo loikan viime vuosina. Tutkijat ovat kehitelleet ainakin toistakymmentä viitekehystä resilienssin anatomiaa selventämään. Kyseessä on niin monitahoinen ja kompleksinen ilmiö, että se kuitenkin pakenee kaikenlaista lokerointia. Ja siinä onkin mielestäni koko resilienssin ydin: se rakentuu niin monista asioista – mitattavista ja mittaamattomista – että se on sen vahvuus. Näin systeemi voi ottaa vastaan iskuja, selvitä niiden aiheuttamasta hankaluudesta jatkaen (lähes) normaalia toimintaansa, oppia ja muokkautua entistä ehommaksi. Se on siis resilientti.
Organisaatioiden resilienssin ytimiksi on tunnistettu mm. selkeä ja osallistava johtaminen, riittävät resurssit, tehokas tiedonkulku, oppiminen ja yhteistyö. Samat ilmiöt kertautuvat organisaation pienemmissä osasissa, kuten tiimeissä, ja toisaalta suuremmassa järjestelmässä, joissa taas kukin organisaatio on osana. Kun kerroksia on monia, kokonaiskestävyys paranee. Arkikielisesti ilmaistuna: Jos jossain osassa systeemiä toiminta kosahtaa, toinen tulee tueksi. Resilientti systeemi on siis plastinen kuin aivokudos. Toisaalta siinä on oltava myös riittävästi vakautta, että tukea löytyy, kun perustat heiluvat. Resilienssiä ei voi myöskään kasvattaa valmiiksi hyllyyn ja ottaa esiin hädän hetkellä esiin hyödynnettäväksi, vaan sitä kasvatetaan niin “rauhan” aikana kuin keskellä kriisiä.
Ja se yhteys leaniin mittareineen, vakiointeineen ja taulupalavereineen oli…?
Resilienssiä ja johtamista tutkiessani olen miettinyt sitä, miten lean-kehittäminen ja –johtaminen suhteutuu siihen, että resilienssi kompleksisissa eli äärimmäisen monimutkaisissa järjestelmissä kaipaa tutkimusten mukaan myös moninaisuuden tukemista ja löyhien yhteyksien rakentamista. Vastaus ja itseäni ilahduttava yhteys löytyy leanin filosofisesta ytimestä ennemmin kuin työkalupakista. Jatkuvan kehittämisen ideologia, johon kaikki osallistuvat tasavertaisina tuoden oman asiantuntemuksensa ongelmanratkaisuun, rakentaa organisaatiolla uskomattoman laajan kokemus- ja tietopohjan, verkostoja, oppimisen taitoa. Ja itse asiassa työkalupakistakin löytyy apuja: päivittäisjohtamisen keinot auttavat kriittisen tärkeässä tiedonkulussa 😉
Blogitekstin kirjoitti
Soila Karreinen | Valmentaja
Hyppäsin pois ison terveysaseman ylilääkärin tehtävästä ajatuksenani löytää uudenlaista tekemistä ja ymmärrystä siitä, mitä sotelle oikeastaan pitäisi tehdä. Sattuman kautta tieni vei sosiaali- ja terveysministeriön kautta terveydenhuollon resilienssin tutkimuksen pariin. Kirjoitan ajatuksistani, tutkimuksista ja paljon muuta.
Yhteystiedot
Meihin Medielleihin saa yhteyttä: https://medielli.fi/yhteystiedot/#ellit