Tie onnis­tu­mi­seen kul­kee epä­on­nis­tu­mis­ten kautta

Oli­sipa kivaa, kun ei tar­vit­sisi kos­kaan epä­on­nis­tua! Kyllä työ­ai­kaa sääs­tyisi ja mieli pysyisi koko ajan kor­kealla, kun ei tar­vit­sisi har­mi­tella ja tehdä uudes­taan. Emme kui­ten­kaan elä täy­del­li­sessä maa­il­massa, sillä vas­toin­käy­mi­set ovat osa elä­mämme perus­a­se­tuk­sia. Miksi näin on? Miksi mei­dän on tar­koi­tettu epäonnistuvan? 

Epä­on­nis­tu­mi­nen luon­nol­lista luon­nossa 

Jos tar­kas­tel­laan luon­toa, niin se näyt­tää ole­van täynnä täy­del­li­syyttä. Kas­vit ja eläi­met pur­su­vat elin­voi­maa, ja mai­sema näyt­tää kau­niilta. Muut­to­lin­nut palaa­vat täy­del­li­seen aikaan muut­to­ret­kil­tään, kalat nouse­vat joen ylä­vir­taan sopi­vasti kutuai­kaan ja ora­vat vaih­ta­vat tal­vi­turk­kiin tal­ven kynnyksellä. 

Tar­kem­min tar­kas­tel­tuna kui­ten­kin täy­del­li­syy­den seassa on val­tava määrä vir­heitä ja epä­on­nis­tu­mi­sia. Kasvi- ja eläin­la­jeille nämä tar­joa­vat mah­dol­li­suu­den oppi­mi­seen tai ympä­röi­viin olo­suh­tei­siin mukau­tu­mi­seen. Jopa aivan solu­ta­solla tapah­tu­vat vir­heet eli mutaa­tiot voi­vat eliöillä mah­dol­lis­taa uuden­lais­ten hyö­dyl­lis­ten omi­nai­suuk­sien kehittymisen. 

Epä­on­nis­tu­mi­nen luon­nol­lista työyh­tei­söissä 

Emme ole niin eril­li­siä luon­nosta ja sen lai­na­lai­suuk­sista, kuin usein ajat­te­lemme. Yksilö tai työyh­teisö ei voi aina vain onnis­tua. Oleel­lista on hen­ki­lö­koh­tai­nen ja kol­lek­tii­vi­nen valinta, miten vir­hee­seen tai epä­on­nis­tu­mi­seen suh­tau­du­taan – pii­lo­tam­meko, unoh­dam­meko vai hyödynnämmekö. 

Epä­on­nis­tu­mi­nen joh­taa usein epä­miel­lyt­tä­vään tun­ne­jäl­keen. Työyh­tei­sö­jen olisi hyvä tasoit­taa ja nor­ma­li­soida tun­tei­den aal­lon­poh­jia, jotta epä­on­nis­tu­mi­siin liit­tyvä oppi­mi­sen mah­dol­li­suus saa­tai­siin täy­si­mit­tai­sesti hyö­dyn­net­tyä. Työyh­tei­sön on mah­dol­lista luoda epä­on­nis­tu­mi­seen onnis­tu­mi­sen tun­ne­jälki, joka lisää tii­min sisäistä tur­val­li­suu­den tunnetta. 

Epä­on­nis­tu­mi­sesta puhu­mi­nen työyh­tei­söissä 

Epä­on­nis­tu­mi­sen tun­teet liit­ty­vät pet­ty­myk­seen, häpe­ään, kas­vo­jen menet­tä­mi­seen tois­ten edessä sekä pel­koon ryh­män hyl­kää­mi­sestä. Jos työyh­tei­sössä on luot­ta­muk­sel­li­nen ilma­piiri, niin täl­lai­selle ajat­te­lulle ei ole tar­vetta. Syyt­te­lyn sijaan työyh­tei­sössä läh­de­tään kysy­mään kysymyksiä: 

  • Mitkä asiat toi­min­ta­ta­vois­samme esti­vät onnistumista? 
  • Mitä voi­simme tehdä toi­sin, että onnis­tui­simme paremmin? 
  • Mitä opit­ta­vaa tilan­teesta oli? 
  • Miten voi­simme hyö­dyn­tää opittua? 

Par­haim­mil­laan epä­on­nis­tu­mi­set ja vir­heet ovat tuhan­nen taa­lan mah­dol­li­suuk­sia kehit­tää toi­min­ta­ta­poja, pal­ve­luita ja tuot­teita parem­maksi. Ne voi­vat olla uusien inno­vaa­tioi­den alkuja, kuten luonnossakin. 

Blo­gi­teks­tin kirjoitti

Mari Kiema | Valmentaja

Olen teh­nyt kym­me­ni­sen vuotta kehit­tä­mis­työtä eri­kois­sai­raan­hoi­dossa lea­nin ja orga­ni­saa­tion muu­tok­sen parissa. Muu­tos kieh­too minua ilmiönä sekä yksi­lön, työyh­tei­sön että orga­ni­saa­tion näkökulmasta.

Olen kou­lut­ta­nut ja val­men­ta­nut työyh­tei­söjä ja esi­hen­ki­löitä pro­ses­sien kehit­tä­mi­sessä sekä jat­ku­van kehit­tä­mi­sen toi­min­ta­mal­lin käyt­töö­no­tossa. Vah­vuu­teni on moni­puo­li­nen osaa­mi­nen lean-teo­riasta ja ‑työ­ka­luista sekä olen lisäksi pereh­ty­nyt eri­lai­siin lähi- ja etä-fasi­li­toin­ti­tek­nii­koi­hin. Kou­lu­tuk­sel­tani olen sai­raan­hoi­taja ja ter­veys­tie­tei­den maisteri.

Yhteys­tie­dot

Mei­hin Mediel­lei­hin saa yhteyttä: https://medielli.fi/yhteystiedot/#ellit