14 helmi Miten pyörä kek­sit­tiin. Ja miten se liit­tyy oma­lää­kä­riin. TAI Menikö tämä nyt liian vakavaksi. 

Vii­mei­sim­piä teo­rioita pyö­rän kek­si­mi­sestä on, että aika­naan Slo­va­niassa tai jos­sain sen lähia­lueilla ras­kaita esi­neitä kus­kat­tiin alas työn­täen niitä laa­ti­koissa pölk­ky­jen päällä. Laa­ti­kot tup­pa­si­vat kaa­tu­maan ja luis­kah­te­le­maan puo­lelta toi­selle, kun­nes joku keksi kai­ver­taa pölk­kyi­hin urat, jolla laa­tikko pysyi parem­min pai­kal­laan. Seu­raava raa­ta­mi­seen kyl­läs­ty­nyt pää­tyi suu­ren­ta­maan pölk­ky­jen päät suu­rem­miksi kuin kes­kio­sat. Täl­löin itse asiassa kek­sit­tiin akseli. Vii­mei­nen laa­ti­koi­den työn­täjä vii­meis­teli hyvin käy­tän­nön työtä pal­vel­leet ideat kek­si­mällä, miten pyö­rät saa­tiin pyö­ri­mään eril­lään akselista. 

Ja niin pyörä oli syn­ty­nyt. Ja mui­nai­set kek­si­jät jää­neet ikui­sesti unho­laan- tus­kin itse­kään ymmär­täen, miten mer­kit­tä­västi oli­vat maa­il­maa mullistaneet. 

Val­ta­kun­nassa on tai­pu­mus suu­rella tohi­nalla ja kovalla työllä tehdä raken­teel­li­sia muu­tok­sia, ”jonka jäl­keen kaikki muut­tuu parem­maksi”. Tai näin aina­kin kovasti vakuu­tel­laan ja toi­vo­taan. Tulok­set eivät kui­ten­kaan aina vas­taa sii­hen ase­tet­tuja odo­tuk­sia. Vai mitä mieltä olette vii­mei­sim­mästä, jonka ydin­a­ja­tuk­sena oli vah­vis­taa perusterveydenhuoltoa? 

Ennen kuin ryn­täämme seu­raa­vaan ism-iin, joka rat­kai­see kaikki sote-ongel­mat (= oma­lää­kä­ri­jär­jes­tel­mään)- pitäi­sikö kui­ten­kin asiaa kat­soa toi­selta kantilta? 

Ja kään­tää katse ammat­ti­lai­siin, jotka päi­västä toi­seen miet­ti­vät, miten laa­ti­kon saisi suju­vam­man mäkeä alas? (=kaikki poti­laat asian­mu­kai­sesti hoidetuksi) 

Ylem­mille päät­tä­jille voisi tästä näkö­kul­masta esit­tää muu­ta­mia toi­veita ja ajatuksia. 

1. Aut­ta­kaa kar­si­malla tur­haa työtä, jotta saamme jat­ku­vuutta paremmaksi. 

Osa puur­ta­jista on teh­nyt jo edel­tä­vää ajat­te­lua ja tes­tausta lyhyi­den sai­raus­lo­mien suh­teen. Fik­sut työ­nan­ta­jat ovat jo otta­neet käyt­töön omail­moi­tus­me­net­te­lyn, jossa poti­las­asia­kas on suo­raan yhtey­dessä esi­hen­ki­löön fluns­san yllät­täessä ja voi olla omail­moi­tuk­sella poissa. Tulos: kaikki ovat tyy­ty­väi­siä ja ovatpa sai­raus­lo­mat tai­ta­neet jopa lyhentyä. 

Vinkki: teh­dään tästä laki eli pako­te­taan hyvä käy­täntö kai­kille. Ter­veys­a­se­milla ei jat­kossa lyhyitä sai­raus­lo­mia kir­joi­teta (ei hoi­ta­jat eivätkä lää­kä­rit). Pidem­mät sai­raus­lo­mat (esim mur­tu­mat, leik­kauk­set ja vaa­ti­vat syö­pä­hoi­dot jne pidem­mät todis­tuk­set) kir­joi­tel­laan eri­kois­sai­raan­hoi­dosta käsin. Masen­nuk­set ja työ­uu­pu­muk­set joko psy­kiat­riassa tai työ­ter­veys­huol­lossa. Jos joku työ­nan­taja itse­päi­sesti ammat­ti­lai­sen pape­ria vaa­tii, voi ohjata hoi­ta­jalle tai lää­kä­rille. Mutta yksi­tyi­seen työ­ter­veys­huol­toon. Ja työ­nan­taja itse mak­saa laskun. 

Mik­sipä resep­ti­rum­bassa ei voisi hyö­dyn­tää digi­taa­li­sen maa­il­man mah­dol­li­suuk­sia. Esi­mer­kiksi veren­paine- ja dia­be­tes­lääk­keet voi­tai­siin mää­rätä pysy­viksi ja liit­tää lää­ki­tyk­siin hoi­to­suun­ni­tel­man mukai­set seu­ran­nat ja labo­ra­to­rio­ko­keet, jotka auto­maat­ti­sesti akti­voi­tui­si­vat mää­rä­ajoin. Ja joista tieto hoi­to­tii­miin kul­kisi myös automaationa. 

Ai ei miten­kään mah­dol­lista? Miten sanot­tiin­kaan EU:sta aika­naan ei-putoi­le­vista pul­lon­kor­keista. Ja mikä onkaan tilanne nyt? 

Mihin tämä huima vapau­tuva työ­määrä ohjau­tuisi mel­keinpä itsek­seen? Sii­hen mitä me ammat­ti­lai­set rakas­tamme tehdä ja johon mei­dät on koulutettu. 

Lää­kä­rit: diag­nos­tiik­kaan ja hoi­toon- sekä sen seu­ran­taan, miten lopulta kävi­kään (= jatkuvuus) 

Hoi­ta­jat: ennal­taeh­käi­syyn ja pit­kä­ai­kais­sai­rauk­sien hoi­toon – sekä miten suun­ni­tel­mat toteu­tui­vat­kaan (= jatkuvuus) 

PS- ja monet yksi­köt ovat jo nyt ihan itse pyr­ki­neet jat­ku­vuutta paran­ta­maan eri kei­noin ja monet jopa onnis­tu­neet­kin. Hyvää jat­ku­vuutta kun toi­vo­vat sekä ammat­ti­lai­set että potilaat. 

PSPS- miksi jat­ku­vuu­den pitäisi kos­kea vain oma­lää­kä­reitä? Mik­sei hoitajia/fysioterapeutteja/ muita osaa­via ammattilaisiamme? 

2. Mää­ri­tel­kää ja vakioi­kaa pro­ses­sin oleel­li­set koh­dat. Ja vah­ti­kaa, että ne myös toteutuvat. 

Val­ta­kun­nassa on myös vakaa käsi­tys siitä, että kaikki asiat pitää perus­teel­li­sesti poh­tia, mää­ri­tellä ja eri­lai­sin ohjein tai laki­py­kä­lin sää­tää. Ja tehdä sit­ten poik­keus. Ja poik­keuk­sen poik­keus. Ohjeis­tuk­sella saa­daan väärä luot­ta­mus sii­hen, että kaikki asiat on var­masti huo­mioitu ja että ohjeita nou­dat­ta­malla mitään vir­heitä ei tapahdu. Näin­hän ei ole, vaan moni­mut­kai­sessa maa­il­mas­samme ja ihmis­ten kes­ken toi­miessa vir­heitä sat­tuu ihan väis­tä­mättä. Pykä­lillä tai ilman. 

Seu­rauk­sena on ohje­vii­dakko, jonne käy­tän­nön ammat­ti­lai­set eksy­vät tai eivät edes eksy. Kun vii­dakko on niin tiheä, ettei sieltä mil­lään löydä sitä ohjetta, joka juuri tässä tilan­teessa olisi se oikea. Osa muis­taa ohjeen, osa van­han ohjeen ja osa ei asiasta mitään tiedä, kun pereh­dy­tyk­sessä kaik­kia asioita ei keretty tai muis­tettu ker­toa. Siten men­nään käy­tän­nön mutu- tun­tu­malla ja maa­lais­jär­keä soveltaen. 

Eli kai­ken vakiointi ei onnistu. Pitää mää­ri­tellä ja vakioida oleellinen. 

Ja sit­ten seu­rata että oleel­li­nen var­masti toteu­tuu suun­ni­tel­man mukaan. 

Tavoit­teet ja mit­ta­rit mie­ti­tään tar­kasti ja ne ohjaa­vat toi­min­taa- eivät rakenteet. 

Ja sys­te­maat­ti­sella seu­ran­nalla haa­ru­koi­tu­vat ne, jotka ovat onnis­tu­neet. Niille, jotka mat­kalla kom­pu­roi­vat ei ran­gaista (kuten nyky­ään uhka­sa­koin ja muilla sank­tioilla uhkai­le­malla) vaan aute­taan hyviksi toe­tuilla kei­noilla pyr­ki­mään parempaan. 

Miten edellä mai­nittu toimisi? 

Ei raken­ne­ta­kaan suurta ja mah­ta­vaa oma­lää­kä­ri­jär­jes­tel­mää ohjeviidakostoineen. 

Mää­ri­tel­lään­kin asia siten, että jat­ku­vuu­teen kan­nus­te­taan ja sen toteu­tu­mista sys­te­maat­ti­sesti seu­ra­taan (esim coci- indek­sillä tai parem­malla mit­ta­rilla). Mita­taanko myös saa­ta­vuutta, tuot­ta­vuutta ja laa­tua? Ja toki kan­nus­taen kokei­le­maan eri­lai­sia tapoja, jolla tämä voisi käy­tän­nössä toteu­tua.  Ja jos yli­voi­mai­nen voit­taja löy­tyy, niin ylei­seen jakoon vaan. 

3. Kyllä kaikki järjestyy. 

Miten ras­kas onkaan lain­sää­tä­jän ja esi­hen­ki­lön työ­taakka. Miten jokai­sesta epä­on­nis­tu­mi­sesta ran­gais­taan. Miten ahdis­ta­vassa krii­sissä kaikki tun­tuu ole­van. Miten jokai­nen pää­tös tun­tuu ole­van vain entistä huo­nompi. Ja miten vas­tuu painaakaan. 

Otam­meko me nyt itsemme ja maa­il­man tur­han vaka­vasti? Meillä ei ole nälän­hä­tää. Eikä sotaa. Hyvien ammat­ti­lais­temme tasa­laa­tui­seen osaa­mi­seen voi luot­taa. Syn­nyt­tä­jät voi­vat olla var­moja siitä, että vau­vat tule­vat maa­il­maan tur­val­li­sesti. Auto-onnet­to­muu­den uhrille voi luvata, että ambu­lanssi saa­puu ja kirurgi tar­vit­taessa leik­kaa. Rutto ei riehu eivätkä hei­nä­sir­kat par­veile. Olemme edel­leen his­to­rian valossa hyvin etuoi­keu­tet­tuja mones­sa­kin suhteessa. 

Ja lama on ollut ennen­kin. Ja siitä on noustu ennen­kin. Kyllä kaikki järjestyy. 

Sen sijaan, että jokai­sen sanaan ja uhka­ku­vaan tar­tu­taan ja ahdis­tu­taan yhä vain enem­män- voi­sim­meko iloita siitä, että val­ta­kun­nassa on tai­ta­via ammat­ti­lai­sia, jotka kehit­tä­vät toi­min­taa koko ajan parem­maksi. Pie­nin aske­lin. Tänään­kin joku jos­sain voi miet­tiä itsek­seen, voi­siko tähän pölk­kyyn vaikka kai­ver­taa uran, jotta laa­tikko pysyisi parem­min pai­kal­laan. Antaa­kamme tälle nimet­tö­mälle puur­ta­jalle mah­dol­li­suus kokeilla ja tes­tata. Iloit­kaamme jos onnis­tuu. Oppi­kaamme, jos ei toimi niin kuin toivottiin. 

Se voisi mer­kitä, että  johto ei mää­rää ja ohjeista ihan kaik­kea vaan kään­tää aja­tus­taan sii­hen, miten voisi tukea ammat­ti­lai­sia kehit­tä­mään ja millä mit­ta­reilla sitä olisi vii­sasta seurata. 

Ja ken­ties voi­simme ottaa itsemme (ja maa­il­man) ihan pik­ka­sen vähem­män vakavasti? 

Sii­täpä oiva aasin­silta oike­aan elämään. 

Vuo­sia sit­ten ennen arkis­to­kat­se­lun kulta-ajan alkua jou­duin esi­hen­ki­lön roo­lissa rat­kai­se­maan kimu­rant­tia tilan­netta, jossa poti­las­asia­kas halusi puhe­li­mitse omia poti­las­tie­to­jaan kotiin lähe­tet­tä­väksi paperipostilla. 

Etusi­vulla komeili ylit­se­pää­se­mä­tön este, jolla toive poti­laan har­mi­tuk­seksi evät­tiin. Se meni kuta­kuin­kin näin: 

”Poti­laan tie­toja EI OLE lupa luo­vut­taa MILLEKÄÄN sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon yksi­kölle MISSÄÄN TILANTEESSA. Kielto kos­kee MYÖS POTILASTA ITSEÄÄN, ellei pyyntö tule kirjallisena” 

Otti­ko­han se itsensä vähän tur­han vakavasti?