17 marras Tar­peet huu­te­le­vat omalla ja kol­le­gan äänellä 

Tulemme työ­pai­kal­le­kin koko­nai­sina ihmi­sinä, vaikka saa­tamme hyö­dyn­tää eri­lai­sia roo­leja. Tun­teet eivät jätä meitä arjes­samme eten­kään sil­loin, kun sat­tuu ja tapah­tuu (kurk­kaa Marin blogi tun­teista muu­tok­sen tukena!). Tun­tei­den takana on jokin inhi­mil­li­nen tarve, jota pyrimme tyy­dyt­tä­mään. Työssä (ja toki myös kotona) olisi hyvä valita sii­hen sel­lai­set kei­not, että muut­kin sen kestävät. 

Tun­tei­den ja tar­pei­den tiukka sidos 

Muis­tatko kou­lun kemiasta ne kuviot, joissa sidos­ten vah­vuutta kuva­taan vii­voilla eri ato­mien välillä? “Tunne- ja tar­vea­to­meilla” tämä kon­takti on hyvin tiu­kassa eikä sitä kan­na­ta­kaan läh­teä kat­ko­maan. Kun jokin tar­peemme tyy­dyt­tyy, koemme miel­lyt­tä­viä tun­teita ihan kehol­li­sina tun­te­muk­sina saakka (mieti vaikka rak­kaan ihmi­sen tar­joa­maa lähei­syyttä). Kun taas joku tarve jää niin sano­tusti pak­ka­sen puo­lelle, tun­teet ovat epä­miel­lyt­tä­viä (muis­tatko, kun häpe­sit jotain mokaasi juuri kun halusit osoit­taa ole­vasi se todella pätevä tyyppi?). Tar­pei­den kautta saamme yhtey­den sii­hen, miksi tun­tuu siltä kuin tun­tuu. Se on muu­ten omassa elä­mäs­säni osoit­tau­tu­nut erit­täin hyö­dyl­li­seksi kysymykseksi! 

Entä jos en saa sitä mitä haluan ja tar­vit­sen? 

Meillä kai­killa on kautta ihmis­kun­nan samat tar­peet – me vain valit­semme per­soo­nasta, pai­kasta ja tilan­teesta riip­puen eri stra­te­gioita nii­den tyy­dyt­tä­mi­seen. Liik­ku­mi­sen tar­vetta voi lähei­seni tyy­dyt­tää hiih­tä­mällä puusuk­silla met­sässä, kun taas Saha­ran ete­lä­puo­lella valinta nuo­rella voi olla jal­ka­pallo tai tanssi. Jokai­sen meistä on otet­tava itse vas­tuu tar­pei­den tyy­dyt­tä­mi­sen kei­noista, koska ei sitä han­kea päi­vän­ta­saa­jan tuolla puo­len usein ole. Samoin juuri se lempi-ihmi­sesi ei vält­tä­mättä ole aivan joka hetki pai­kalla tai val­mis tar­joi­le­maan sinulle lähei­syyttä juuri niillä kei­noilla, joista pidät eni­ten. Sitä jou­tuu siis neu­vot­te­le­maan niin itsensä kuin mui­den kanssa. Ehkä lähei­syy­den aukon täyt­tää­kin kissa ja liik­ku­maan pää­see käve­ly­len­killä, vaikka se vähän tyl­sää oli­si­kin. Ei lie­ne­kään sat­tu­maa, että tar­ve­tie­toista lähes­ty­mis­ta­paa käy­te­tään myös sovittelussa! 

Työ­pai­kal­la­kin tuu­lee 

Kir­joit­te­lin aiem­min palaut­teesta avai­mena muu­tok­seen. Kun oikein tark­kaan sen luet, saa­tat bon­gata siel­lä­kin viit­tauk­sia tar­pei­den kie­lestä. Juuri palau­te­ti­lan­teet, joita taas muu­tok­siin liit­tyy eri­tyi­sen pal­jon niin suun­ni­tel­lusti kuin yllät­täen­kin, ovat mitä par­hainta har­joit­te­lu­kent­tää niin omien kuin mui­den­kin tar­pei­den skannaamiseen. 

Seu­raa­vassa kuvit­teel­li­sessa tilan­teessa sin­gah­te­lee vies­tejä kai­ken­lai­sine sisäl­töi­neen moneen suun­taan. Bon­gaa tun­teet ja tarpeet! 

Hen­kilö 1 (Ajat­te­lua: Mitä­hän tuo­kin tuossa vaah­toaa tuolla lailla, onpa lap­sel­lista käy­töstä! Pitäisi päästä jo asi­aan täs­sä­kin kokouk­sessa…) 
Hen­kilö 1: Eikös tämä ole jo lop­puun käsi­telty? 
Hen­kilö 2: (Ajat­te­lua: Tör­keästi puhui päälle!) Ei kyllä ole. Mulla on vielä pal­jon sanot­ta­vaa! (Ajat­te­lua: Kyllä nyt alkaa mennä kuppi nurin!) 
Hen­kilö 1: Aha. No, sä sit var­maan ker­rot (Ajat­te­lua: Ja minä nyt käy­tän tämän ajan sit­ten vaikka nii­den tilaus­ten hyväk­sy­mi­seen.) 
Hen­kilö 2: No jos ei ker­ran kiin­nosta, niin puhu­taan sit­ten muusta. Mun asiat eivät ilmei­sesti ole kiin­nos­ta­via eikä tär­keitä. (Kädet ris­ti­tään rin­nan päälle puus­kaan ja suu­pie­let vede­tään alas) 
Hen­kilö 1: (Ajat­te­lua: Nyt se vetää taas ton mart­tyy­rin kruu­nun päähänsä.) 

Toi­vot­ta­vasti teillä ei ole täl­laista, mutta jokin saat­taa tun­tua tutulta. Se on se inhi­mil­li­nen tarve. Miltä tun­tuisi, jos oli­sit hen­kilö 1 ja joku tulisi sano­maan: “Hei, huo­maan, että sä vis­siin haluai­sit vaih­taa aihetta. Onko niin, että haluai­sit käyt­tää tämän kokousa­jan tehok­kaasti ja var­mis­taa että saa­daan asioita eteen­päin? Oli­siko sulla joku asia, jonka haluai­sit tule­van kuul­luksi?” 
Tai hen­kilö 2:lle: “Kun kuu­len sun ker­to­van tuosta asiasta, vai­kut­taa siltä, että se on sulle todella tär­keä ja tosis­saan haluat, että muut­kin ymmär­tä­vät sen mer­ki­tyk­sen ja ovat val­miita kuun­te­le­maan sinua. Kai­pai­sitko myös arvos­tusta sun näkemyksille?” 

Täl­laista on empaat­ti­nen kuun­telu ja sitä voi tehdä myös itsel­leen itse-empa­tia­har­joi­tuk­sena, jos ei työ­pai­kalla ole ihan tämän­kal­tai­nen kes­kus­te­lu­kult­tuuri. Ehkä sinä voi­sit olla kui­ten­kin sen ensim­mäi­nen kyl­väjä? Saa­tat kokea yllät­tä­vää hyvää oloa, tukea ja koke­mus­ten kohtaamista.