01 maalis Kai­vo­vettä – kohtuudella 

Häm­men­tä­vän vähän on muut­tu­nut niistä ajoista, jol­loin bak­tee­rei­den ja virus­ten mer­ki­tystä ei tun­nettu. Eivätkä Web­bit hal­ko­neet tai­vaita kuvaa­massa maa­il­man syntyhetkiä.

Yllät­tääkö terk­ka­ri­kol­le­goja tieto, että myös Elias Lönn­rot suun­nit­teli useita ker­toja lää­kä­rin­vi­rasta luo­pu­mista. Löön­rot har­mis­tui siitä, miten lää­ke­tie­teessä val­litsi tais­telu hoi­to­suun­tauk­sien kuten suo­ne­nis­ken­nän ja homeo­pa­tian oikeel­li­suu­desta. Sekä miten toh­to­riamme muser­si­vat koke­muk­set pii­ri­lää­kä­rin voi­mat­to­muu­desta tau­tien edessä sekä vas­tuu siitä, että hän laa­jan alu­een ainoana lää­kä­rinä jou­tui rat­kai­se­maan vai­keita tapauk­sia kenen­kään kanssa neuvottelematta.

Vii­sau­des­saan kuu­luisa tai­ta­jamme ajat­teli kui­ten­kin: “Maa­mie­hellä on täysi oikeus saada pel­los­taan aina­kin sii­hen kyl­vetty sie­men, ja niin kauan aina­kin kuin olen saa­nut tai­don han­kin­nassa teke­mäni velat mak­se­tuiksi, pysyn lää­kä­rinä” – joka ikiai­kai­nen totuus aut­ta­nee asun­to­lai­nansa kanssa kamp­pai­le­vaa nuorta wäls­kä­riämme koro­nan han­ka­loit­ta­massa työn kurimuksessa.

Lönn­rot oli aikaansa edellä myös ennal­taeh­käi­syn kan­nat­ta­jana, josta voi­simme ottaa oppia vel­ka­taak­kamme kasvaessa.

Miten totta onkaan, että: Lasta oli käy­tet­tävä ulkoil­massa ja annet­tava läm­pi­minä kesäi­sinä aikoina rypeä kui­vassa hie­kassa miel­tänsä myö­ten. Lää­ki­tyk­senä oli annet­tava kalan­mak­sa­ras­vaa tee­lusi­kal­li­nen aamuin illoin useam­pia kuu­kausia perä­tys­ten. Jos imet­täjä oli kivul­loi­nen, oli tilalle han­kit­tava terve ja rai­tis. Sillä oli­han rait­tius myös Lönn­ro­tin mie­lestä ter­veel­listä ja vii­nan sijasta olisi hyvä juoda kaivovettä.

Mitä Lönn­rot teki­si­kään nykyisin?

Yli­pai­non kanssa kam­pai­le­vaa kan­saa kat­soen pak­kai­siko rep­punsa ja mat­kaisi syn­ty­jen syvien juu­relle kes­kus­te­le­maan ja kuun­te­le­maan kaup­piai­den jori­noita. Sekä yhdessä rat­kai­se­maan, miten ras­vaa ja suo­laa koh­tuut­to­masti ham­straava väki saa­tai­siin koh­tuutta nou­dat­ta­maan ja siten pidem­pään elä­mään ja kaup­pi­aalle voit­toa tuomaan.

Ken­ties sip­sit ja muu suo­lai­nen tai lakrit­sai­nen pahe siir­ret­täi­siin kau­kai­sim­paan kaup­paan por­tai­den kautta kivut­ta­vaksi ja ovi avau­tuisi vain veren­pai­ne­mit­ta­rilla, jossa veren­paine on alle hyveell­li­sen 140/85 tavoitteen.

Ehkäpä kark­ki­hyl­ly­jen välissä lii­hot­te­lisi ystä­väl­li­nen ham­mas­hoi­taja ham­mas­kei­juksi pukeu­tu­neena ja tar­joaisi ham­mas­har­joja, tah­noja ja lyhyitä ham­mas­tar­kas­tuk­sia haluk­kaille make­aan mieltyneille

Ken­ties Elias pak­kaisi ruis­lei­pänsä, vähä­ras­vai­sen sydä­nys­tä­väl­li­sen mar­ga­rii­nin ja kalk­ku­na­ke­vyt­le­vit­teensä ja vael­taisi kau­kai­seen kat­sas­tus­kont­to­riin, koska toki ikia­joista asti tie­detty on, ettei tosi mies itke, ellei kyse ole autosta.

Raa­vaan kat­sas­tus­mie­hen neli­tah­tista lausun­taa kuun­nel­len ehkäpä löy­tyisi syvä yhtei­sym­mär­rys siitä, miten auton häkä­mit­taus­ten jäl­keen mitat­tai­siin myös kuski. Ja voi­sipa mah­dol­lista olla sekin, että tupak­ka­mie­hen mie­leen jäisi syväl­li­nen totuus sie­mentä myö­hem­min kyte­mään vaka­vanha lausuma “Sun autos­kin hen­git­tää puh­taam­min kuin sä. ”

Sillä totta on edel­leen, että “Ruo­kia ja juo­mia tulee ruu­miin rawin­noksi ja wirwo­tuk­seksi koh­tuul­li­sesti naut­tia. Kaikki liika siinä asiassa on myrk­kyä ruu­miille. Waan koh­tuus yllä pitää terwey­den. Ei ole wielä yksi­kään katu­nut kohtuullisuuttansa.”

Eilistä Kale­va­lan päi­vän perin­töä kun­nioit­taen rokot­ta­kaamme itsemme, naut­ti­kaamme kai­vo­ve­destä ja hyp­pi­käämme mutalätäköissä.