20 tammi Kii­ree­tön kiire

Olipa ker­ran kaksi ojan­kai­va­jaa. Molem­milla oli työnä kai­vaa ojaa mit­tava määrä päi­vässä. Aluksi työ sujui­kin ripeästi ja innolla. Vähän ajan päästä kui­ten­kin lihak­sia alkoi sär­keä, lapio tun­tui pai­na­valta ja lapioi­ta­van hie­kan määrä saavuttamattomalta. 

Niinpä molem­mat kai­va­jat piti­vät lepo­het­ken. Ensim­mäi­nen päätti hui­lata ja siir­tää osan kai­va­mi­sesta huo­mi­seen, tehdä vain sen, mikä kii­reel­li­seksi arvioi­tiin. Toi­nen pää­tyi miet­ti­mään, voi­siko kai­va­mis­tek­niik­kaa kehit­tää, lapiota terot­taa tai muilla kei­noin toi­min­taa paran­taa siten, että kaikki työ tulisi tehdyksi.

Huo­mi­sella töitä jat­ket­tiin. Ensim­mäi­nen kes­kit­tyi kii­reel­li­sem­pään, toi­nen mietti, miten kai­ken työn saisi teh­dyksi uudella tavalla kokei­luista oppien. Ojan­kai­vuu jat­kui jvä­liin tasa­tah­tiin, väliin toi­sella hitaam­min ja toi­sella nopeam­min. Mitä enem­män ensim­mäi­nen ojan­kai­vaja työnsi hiek­kaa tule­vaan, sitä ras­kaam­maksi lapio­työ muut­tui, kun­nes päi­vän tavoite muut­tui saa­vut­ta­mat­to­maksi. Toi­nen oppi vii­mein monien kokei­lu­jen jäl­keen tasa­pai­noi­le­maan kipei­den lihas­ten ja työ­mää­rän suh­teen niin, että sai päi­vän työt tehtyä.

Mikä on kii­reel­li­nen?

Tai kii­ree­tön? Riip­puu siitä, kuka asiaa arvioi. Kaikki lie­nemme samaa mieltä siitä, että hen­keä uhkaa­vat tilan­teet pitää pikai­sesti arvioida ja hoi­taa. Asiak­kaal­lemme työn kan­nalta elin­tär­keä ajo­kor­tin uusinta voi olla mitä kii­reel­li­sin asia. Huoli ja ahdis­tus lää­ke­tie­teel­li­sin sil­min viat­to­masta vai­vasta voi asia­kaasta olla pelot­tava ja kii­reel­li­nen. Epä­mää­räi­nen ja han­ka­lasti arvioi­tava oireilu saat­taa paran­tua itsek­seen – paitsi sillä onnet­to­malla, jolla se oli­kin pahan­laa­tui­sen vai­van ensioireita. 

Ja miten arvioimme ja autamme asia­kasta, jota raha­huo­let val­vot­ta­vat, sat­tu­vat vat­saan, saa­vat veren­pai­neen nouse­maan ja pään sär­ke­mään – onko kiire, kii­ree­tön, entä tun­nis­tam­meko huo­len oireen takana?

Onko kui­ten­kin kyse tasa­pai­noi­lusta rajal­lis­ten tai vaih­te­le­vien resurs­sien sekä suu­ren tai kas­va­van kysyn­nän maailmassa?

Entä minkä stra­te­gian valit­semme: onko vii­saam­paa prio­ri­soida lää­ke­tie­teel­li­sesti kii­reel­li­set asiat, vai kehit­tää yhdessä toi­min­taa siten, että kaik­kien asiak­kai­den asiat saa­tai­siin hoi­det­tua heti tänään?

Sen pitui­nen se. Siis jono.

Blo­gi­teks­tin kirjoitti

Anne Autio | LEAN-val­men­taja (LPP)

Pit­kän ter­veys­kes­kus­taus­tan omaa­vana yli­lää­kä­rinä tuon Mediel­lei­hin sekä perin­teitä että osaa­mista aiem­mista muu­tok­sista. Eri­tyi­sesti olen hyvä saa­ta­vuu­den sekä resurs­sien tasa­pai­noi­lussa ja vari­aa­tion havait­se­mi­sessa ja hal­lit­se­mi­sessa. Poi­kit­tai­nen ajat­telu sekä resi­lienssi on minulle luon­te­vaa, ja kyke­nen ajat­te­le­maan asioita “out of the box” eli laa­ti­kon ulko­puo­lelta, jos­kus enna­koi­vas­ti­kin. Huo­maan usein asioita, jotka ovat tulossa vasta esiin. Ellei­hin tör­mä­sin eri pro­jek­teissa sekä työ­pai­koilla, ja lopulta pää­dyimme yhteen, kun huo­ma­simme ihmet­te­le­vämme samaa nor­sua eri ilman­suun­nista. Me Mediel­lit toi­mimme tasa-arvoi­sesti, oikeu­den­mu­kai­sesti sekä asia­kasta kunnioittaen.

Yhteys­tie­dot

Mei­hin Mediel­lei­hin saa yhteyttä: https://medielli.fi/yhteystiedot/#ellit